
Talven show ja jälkiä sulavesissä Amerikan paketti avautuu Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taidekasvatuksen laitoksen yhteistyö The Snow Show -taidetapahtuman kanssa alkoi talvella 2001 – 2002 new yorkilaisen galleristi Lance Fungin vieraillessa tiedekunnassa esitellen projekti-ideaansa. Taidetapahtumaan osallistuminen vaikutti sopivan laitoksen ympäristö- ja yhteisötaideprojektien kehittämishankkeeksi. Koulutusprojektin hankkeistaminen käynnistyi ripeästi, koska talvitaiteeseen liittyvän koulutuksen tarve oli jo aiemmin tiedostettu ja hankkeen valmistelu jo oikeastaan käynnistetty. Nyt The Snow Show -taidetapahtuma tarjosi koulutusprojektille konkreettiset puitteet ja aikataulun. Koulutusprojekti suunniteltiin itsenäiseksi mutta taidetapahtumaan liittyväksi hankkeeksi. Lapin lääninhallitus myönsi sille rahoituksen syksyllä 2002. Talvitaiteen koulutusprojektissa painotettiin erityisesti alueellisen koulutuksen ja sisältötuotannon merkitystä. Koulutusprojektin osiot toteutettiin suunnitelman mukaisesti ja niitä pyrittiin linkittämään taidetapahtumaan huolimatta sen ajoittain kaaosmaisestikin etenevästä ja alati muuttuvasta toteutuksesta. Muuttuvat markkinat ja vastuu The Snow Show -taidetapahtuman valmistelu herätti runsaasti paikallista keskustelua. Lumeen ja jäähän liittyvän alueellisen osaamisen ja kansainvälisen taidemaailman kohtaamista odotettiin mielenkiinnolla. Monia kiinnostivat myös taideinstituutioiden, elinkeinoelämän ja aluekehitysrahoituksen väliset suhteet. Epäilijät pelkäsivät Lapin aluekehitysrahojen ja lappilaisen taiteen tukemiseen tarkoitettujen varojen virtaavan kansainvälisen taiteen tukemiseen. Puolustajat ymmärsivät taidetapahtuman alueen kansainvälisen näkyvyyden lisääjäksi ja elinkeinoelämän, lähinnä matkailun, piristysruiskeeksi. Jotkut näkivät talvitaiteessa mahdollisuuksia uudenlaisen alueellisen kulttuurin kehittämiselle. Kaikki osapuolet olivat tavallaan oikeassa. Tapahtuman suunnittelusta ja markkinoinnista vastasi EU-rahoitteinen markkinointi- ja hallinnointihanke. Rakentamisesta vastaamaan perustettiin The Snow Show -kulttuuriprojektiyhdistys joulukuussa 2003. The Snow Show -taidetapahtuma toteutui näyttävästi ja sai runsaasti huomiota kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Jälkikäteen paljastui kuitenkin pelätty rahoitusvaje, ja kärsijöiksi olivat joutumassa hankkeeseen osallistuneet paikalliset yrittäjät. Juuri he, joiden työllistymisestä oli ennakkoon paljon puhuttu. Kulttuuriprojektiyhdistys ajautui konkurssiin kesäkuussa 2004, ja tätä kirjoittaessani selvitetään, miten vaje syntyi ja kuka siitä on vastuussa. Taiteen rahoitustavat ja perustelut, joilla rahoitusta haetaan, ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä. Taidetta ei enää markkinoida valtaa ja pääomaa omaavalle luokalle, kuten sääty-yhteiskunnassa, tai tietyn sivistystason ja tietyt arvot omaavalle kuluttajajoukolle, kuten modernismin aikana. Nyt markkinointi suunnataan taiteen ja elinkeinoelämän rahoitusjärjestelmille ja niissä toimiville päättäjille vedoten heidän vastuualueidensa saamaan hyötyyn. Näin tapahtui myös The Snow Show -taidetapahtuman valmistelussa. Keskus ja periferia kohtaavat Kansainvälisen taiteen tuominen reuna-alueelle ja vuorovaikutuksen synnyttäminen olivat The Snow Show -taidetapahtuman merkittäviä päänavauksia. Myös kuraattori Lance Fungin tavoite synnyttää uutta luovaa dialogia arkkitehtuurin ja kuvataiteen välille oli haasteellinen ja ajankohtainen. Taidetapahtuma sai ansaitsemansa huomion taidemaailmassa. Keskeinen kysymys kuitenkin on, kuinka voidaan synnyttää taidemaailman ja paikallisympäristön vuoropuhelua. Talvi 2003 – 2004 oli pohjoissuomalaisen lumi- ja jäärakentamisen ja talvitaiteen kannalta ennennäkemättömän vilkas. Matkailuyrittäjät, kyläyhteisöt, koulut ja yksityishenkilöt toteuttivat useita tapahtumia eri puolilla Lappia The Snow Show -taidetapahtuman ja Talvitaiteen koulutusprojektin toiminnan lisäksi. Tapahtumat todistavat, että alan kehittymiseen on uskottu laajasti ja että kysymys ei ole vain taloudellisista matkailuun liittyvistä pyrkimyksistä. Stuart Hallin mukaan taiteen avulla tapahtuva oman itsensä luonnehdinta ja esittäminen ovat kulttuurin keskeisimpiä ominaisuuksia. Tästä on kysymys myös lappilaisissa lumi- ja jääaktiviteeteissa. Ne kuuluvat keskeisenä osana siihen kuvaan, jolla lappilainen kulttuuri esittäytyy ja kertoo itsestään. Yhteisöllisyyttä painottava koulutusprojekti näki nämä ilmiöt talvitaiteen alueellisena perustana ja myönteisenä ilmiönä. Ristiriitaa taidetapahtuman kanssa kuvaa se, että aluksi tapahtuman pääkuraattori Lance Fung halusi kieltää samanaikaiset talvihankkeet The Snow Show -tapahtuman taiteellista imagoa häiritsevinä tekijöinä. Taidetapahtuman puitteissa koulutusprojektille ei tarjoutunut mahdollisuutta taidekasvatusnäkemyksensä mukaiseen toimintaan. Kouluprojekteille ja lasten ja nuorten talvitaiteelle ei löytynyt sijaa tapahtuma-alueilta. Taidetapahtuman järjestäjät eivät myöskään hyväksyneet koulutusprojektin esittämää näkemystä, jonka mukaan yksi kansainvälisen taiteen valtavirta on globaalin ja paikallisuuden hedelmällinen vuorovaikutus. Taide kolonialismina Taidetapahtuman jälkeen oli surullista seurata, kuinka esimerkiksi paikalliset toimijat ja tapahtuman rahoitukseen osallistuneet tahot poistettiin tapahtumaa esittelevältä verkkosivustolta. Suomalaisia tahoja ei enää tuotu esiin, vaikka The Snow Show -taidetapahtuman alueellista vaikuttavuutta oli korostettu – ainakin rahoittajille – koko hankkeen ajan. Epäilijät näkivät tapahtumassa kulttuuri-imperialismin ja kolonialismin piirteitä oikeutetusti. Sosiaalis-poliittisesti ja alueellisesti epäoikeudenmukaiset historialliset tekijät ovat muovanneet taiteen käytäntöjä. Modernismin aikakausi tuotti ajattelumallin universaalista taiteesta, jolloin taiteen sidos tapahtumaympäristöönsä lähes kiellettiin. Taide ymmärrettiin keskuksista periferiaan säteileväksi autonomiseksi ilmiöksi, jolloin se vieraantui alueellisista tekijöistä ja yhteisöistä. The Snow Show -tapahtuman takana vaikuttaa olleen juuri perinteinen modernistinen taidekäsitys. Taide-elämä instituutiona Perinteiset poliittis-hallinnolliset rahoitusjärjestelmät ovat korostaneet modernistisen taidekäsityksen mukaisesti taiteilijan ja taideinstituutioiden riippumattomuutta. Kun taideinstituutio käyttää rahoituksenaan aluekehitysvaroja, taide ei voi enää toimia autonomisena. Tällöin on tunnistettava taiteen sosiaaliset vaikutukset ja kehitettävä niiden arviointia. Taideinstituutiokeskeisessä tilanteessa on vaarana, että taidetta ja sen vaikutuksia arvioidaan vain taidemaailman sisäisessä valtakilpailussa. Siksi suurten taidetapahtumien yhteydessä olisi herätettävä keskustelua, jossa taide nähdään myös osana julkista palvelusektoria. Taiteen laaduksi ei riitä huomioarvo taidemaailmassa, vaan on arvioitava taiteen kokonaisvaltaista, niin kognitiivista, esteettistä kuin moraalistakin vaikutusta. Tämä vaatii uudenlaista yhteistyökykyä, minkä osoitti myös The Snow Show -tapahtuma onnistumisissaan ja epäonnistumisissaan. Pierre Bourdieun ”kenttäteorian” mukaan yksilöiden toimintaa leimaa heidän pyrkimyksensä vahvistaa ominaisuuksia, jotka kulloinkin kysymyksessä olevalla kentällä ovat arvokkaimpia toimintojen ja aseman saavuttamisen kannalta. Modernin taiteen instituutioihin on liittynyt valloittamisen ja taidemaailmassa ennennäkemättömän tekemisen tarve. Kansainväliselle taidemaailmalle talvi, lumi ja jää olivatkin neitseellisiä ja valloittamisen arvoisia elementtejä. Resursointi The Snow Show -tapahtuman mediajulkisuuden saavuttamiseen ja systemaattinen ennakkomainonta voidaan ymmärtää tätä taustaa vasten. Nykytaiteen ilmiöistä etenkin yhteisö- ja ympäristötaide kiinnittävät taidetta takaisin siihen ympäristöön ja yhteisöön, jossa toimitaan. Tällöin syntyy tarve sovittaa yhteen taidelaitosten, taiteen tukijärjestelmien, sosiaalisektorin toimintojen, ympäristöhallinnon ja aluekehitystuen tavoitteita, toimintamuotoja ja tehtäviä. The Snow Show -tapahtuman vaatimat mittavat valmistelut ja laaja-alaisuus toivat esiin uusien mahdollisuuksien lisäksi ongelmia, jotka johtuvat taidemaailman eriytyneisyydestä muusta yhteiskunnasta. Ongelmat voidaan ymmärtää taiteellisen vastuun, tapahtuman toteuttamiseen liittyvien järjestelyjen ja taloudellisen vastuun sekoittumisena. Myös eri toimijoiden tarkoitusperien ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Opetteleminen laaja-alaiseen taiteen vaikutuksista keskustelemiseen on haaste yleissivistävälle taidekasvatukselle ja taiteilijoiden sekä kulttuurityötekijöiden koulutukselle. Taidemaailma vastaan taidekasvatus On valitettavaa, että taidemaailma kokee usein taidekasvatuksen kilpailijakseen silloin, kun taidekasvatus ei asetu taideinstituutioiden palvelijaksi. Ristiriita syntyy erityisesti, jos taidekasvatus esittää kysymyksiä oman tieteenalansa näkökulmasta tai pyrkii menetelmiin, jotka soveltuvat sen ihmiskäsitykseen. Koulutusprojektissa pohjavireenä ollut yhteisöllisiä ja ympäristöllisiä arvoja korostava taidekasvatus näkee talven yhtenä kulttuurimme aineellisena ja henkisenä kehyksenä, voimavarana ja identiteetin rakentajana. Toisaalta talven ja talvitaiteen taustojen tuntemus lisää oman identiteetin tuntemusta ja arvostamista, mikä edistää hyvinvointia ja tukee selviytymistä globalisoituvassa maailmassa. Kun pohjoissuomalainen lumi- ja jääosaaminen oli taidetapahtumassa vain työvoimaa, joka toteutti kansainvälisen taiteen käsityksiä lumesta, jäästä ja taiteesta, koulutusprojektissa kysyttiin, miten talvitaide voisi tukea lappilaista kulttuuria siten, että sen kyky tuottaa omaa kulttuuriaan omista lähtökohdistaan käsin paranee. Talvitaiteen koulutusprojektissa tuotetulla talven kulttuuriin liittyvällä aineistolla lienee käyttöä myös seuraavien talvien lumilla. Timo Jokela
© Lapin yliopisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Talven show ja jälkiä sulavesissä

Amerikan paketti avautuu

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taidekasvatuksen laitoksen yhteistyö The Snow Show -taidetapahtuman kanssa alkoi talvella 2001 – 2002 new yorkilaisen galleristi Lance Fungin vieraillessa tiedekunnassa esitellen projekti-ideaansa. Taidetapahtumaan osallistuminen vaikutti sopivan laitoksen ympäristö- ja yhteisötaideprojektien kehittämishankkeeksi. Koulutusprojektin hankkeistaminen käynnistyi ripeästi, koska talvitaiteeseen liittyvän koulutuksen tarve oli jo aiemmin tiedostettu ja hankkeen valmistelu jo oikeastaan käynnistetty. Nyt The Snow Show -taidetapahtuma tarjosi koulutusprojektille konkreettiset puitteet ja aikataulun.

Koulutusprojekti suunniteltiin itsenäiseksi mutta taidetapahtumaan liittyväksi hankkeeksi. Lapin lääninhallitus myönsi sille rahoituksen syksyllä 2002. Talvitaiteen koulutusprojektissa painotettiin erityisesti alueellisen koulutuksen ja sisältötuotannon merkitystä. Koulutusprojektin osiot toteutettiin suunnitelman mukaisesti ja niitä pyrittiin linkittämään taidetapahtumaan huolimatta sen ajoittain kaaosmaisestikin etenevästä ja alati muuttuvasta toteutuksesta.

Muuttuvat markkinat ja vastuu

The Snow Show -taidetapahtuman valmistelu herätti runsaasti paikallista keskustelua. Lumeen ja jäähän liittyvän alueellisen osaamisen ja kansainvälisen taidemaailman kohtaamista odotettiin mielenkiinnolla. Monia kiinnostivat myös taideinstituutioiden, elinkeinoelämän ja aluekehitysrahoituksen väliset suhteet. Epäilijät pelkäsivät Lapin aluekehitysrahojen ja lappilaisen taiteen tukemiseen tarkoitettujen varojen virtaavan kansainvälisen taiteen tukemiseen. Puolustajat ymmärsivät taidetapahtuman alueen kansainvälisen näkyvyyden lisääjäksi ja elinkeinoelämän, lähinnä matkailun, piristysruiskeeksi. Jotkut näkivät talvitaiteessa mahdollisuuksia uudenlaisen alueellisen kulttuurin kehittämiselle. Kaikki osapuolet olivat tavallaan oikeassa.

Tapahtuman suunnittelusta ja markkinoinnista vastasi EU-rahoitteinen markkinointi- ja hallinnointihanke. Rakentamisesta vastaamaan perustettiin The Snow Show -kulttuuriprojektiyhdistys joulukuussa 2003. The Snow Show -taidetapahtuma toteutui näyttävästi ja sai runsaasti huomiota kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Jälkikäteen paljastui kuitenkin pelätty rahoitusvaje, ja kärsijöiksi olivat joutumassa hankkeeseen osallistuneet paikalliset yrittäjät. Juuri he, joiden työllistymisestä oli ennakkoon paljon puhuttu. Kulttuuriprojektiyhdistys ajautui konkurssiin kesäkuussa 2004, ja tätä kirjoittaessani selvitetään, miten vaje syntyi ja kuka siitä on vastuussa.

Taiteen rahoitustavat ja perustelut, joilla rahoitusta haetaan, ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä. Taidetta ei enää markkinoida valtaa ja pääomaa omaavalle luokalle, kuten sääty-yhteiskunnassa, tai tietyn sivistystason ja tietyt arvot omaavalle kuluttajajoukolle, kuten modernismin aikana. Nyt markkinointi suunnataan taiteen ja elinkeinoelämän rahoitusjärjestelmille ja niissä toimiville päättäjille vedoten heidän vastuualueidensa saamaan hyötyyn. Näin tapahtui myös The Snow Show -taidetapahtuman valmistelussa.

Keskus ja periferia kohtaavat

Kansainvälisen taiteen tuominen reuna-alueelle ja vuorovaikutuksen synnyttäminen olivat The Snow Show -taidetapahtuman merkittäviä päänavauksia. Myös kuraattori Lance Fungin tavoite synnyttää uutta luovaa dialogia arkkitehtuurin ja kuvataiteen välille oli haasteellinen ja ajankohtainen. Taidetapahtuma sai ansaitsemansa huomion taidemaailmassa. Keskeinen kysymys kuitenkin on, kuinka voidaan synnyttää taidemaailman ja paikallisympäristön vuoropuhelua.

Talvi 2003 – 2004 oli pohjoissuomalaisen lumi- ja jäärakentamisen ja talvitaiteen kannalta ennennäkemättömän vilkas. Matkailuyrittäjät, kyläyhteisöt, koulut ja yksityishenkilöt toteuttivat useita tapahtumia eri puolilla Lappia The Snow Show -taidetapahtuman ja Talvitaiteen koulutusprojektin toiminnan lisäksi. Tapahtumat todistavat, että alan kehittymiseen on uskottu laajasti ja että kysymys ei ole vain taloudellisista matkailuun liittyvistä pyrkimyksistä.

Stuart Hallin mukaan taiteen avulla tapahtuva oman itsensä luonnehdinta ja esittäminen ovat kulttuurin keskeisimpiä ominaisuuksia. Tästä on kysymys myös lappilaisissa lumi- ja jääaktiviteeteissa. Ne kuuluvat keskeisenä osana siihen kuvaan, jolla lappilainen kulttuuri esittäytyy ja kertoo itsestään. Yhteisöllisyyttä painottava koulutusprojekti näki nämä ilmiöt talvitaiteen alueellisena perustana ja myönteisenä ilmiönä. Ristiriitaa taidetapahtuman kanssa kuvaa se, että aluksi tapahtuman pääkuraattori Lance Fung halusi kieltää samanaikaiset talvihankkeet The Snow Show -tapahtuman taiteellista imagoa häiritsevinä tekijöinä.

Taidetapahtuman puitteissa koulutusprojektille ei tarjoutunut mahdollisuutta taidekasvatusnäkemyksensä mukaiseen toimintaan. Kouluprojekteille ja lasten ja nuorten talvitaiteelle ei löytynyt sijaa tapahtuma-alueilta. Taidetapahtuman järjestäjät eivät myöskään hyväksyneet koulutusprojektin esittämää näkemystä, jonka mukaan yksi kansainvälisen taiteen valtavirta on globaalin ja paikallisuuden hedelmällinen vuorovaikutus.

Taide kolonialismina

Taidetapahtuman jälkeen oli surullista seurata, kuinka esimerkiksi paikalliset toimijat ja tapahtuman rahoitukseen osallistuneet tahot poistettiin tapahtumaa esittelevältä verkkosivustolta. Suomalaisia tahoja ei enää tuotu esiin, vaikka The Snow Show -taidetapahtuman alueellista vaikuttavuutta oli korostettu – ainakin rahoittajille – koko hankkeen ajan. Epäilijät näkivät tapahtumassa kulttuuri-imperialismin ja kolonialismin piirteitä oikeutetusti.

Sosiaalis-poliittisesti ja alueellisesti epäoikeudenmukaiset historialliset tekijät ovat muovanneet taiteen käytäntöjä. Modernismin aikakausi tuotti ajattelumallin universaalista taiteesta, jolloin taiteen sidos tapahtumaympäristöönsä lähes kiellettiin. Taide ymmärrettiin keskuksista periferiaan säteileväksi autonomiseksi ilmiöksi, jolloin se vieraantui alueellisista tekijöistä ja yhteisöistä. The Snow Show -tapahtuman takana vaikuttaa olleen juuri perinteinen modernistinen taidekäsitys.

Taide-elämä instituutiona

Perinteiset poliittis-hallinnolliset rahoitusjärjestelmät ovat korostaneet modernistisen taidekäsityksen mukaisesti taiteilijan ja taideinstituutioiden riippumattomuutta. Kun taideinstituutio käyttää rahoituksenaan aluekehitysvaroja, taide ei voi enää toimia autonomisena. Tällöin on tunnistettava taiteen sosiaaliset vaikutukset ja kehitettävä niiden arviointia.

Taideinstituutiokeskeisessä tilanteessa on vaarana, että taidetta ja sen vaikutuksia arvioidaan vain taidemaailman sisäisessä valtakilpailussa. Siksi suurten taidetapahtumien yhteydessä olisi herätettävä keskustelua, jossa taide nähdään myös osana julkista palvelusektoria. Taiteen laaduksi ei riitä huomioarvo taidemaailmassa, vaan on arvioitava taiteen kokonaisvaltaista, niin kognitiivista, esteettistä kuin moraalistakin vaikutusta. Tämä vaatii uudenlaista yhteistyökykyä, minkä osoitti myös The Snow Show -tapahtuma onnistumisissaan ja epäonnistumisissaan.

Pierre Bourdieun ”kenttäteorian” mukaan yksilöiden toimintaa leimaa heidän pyrkimyksensä vahvistaa ominaisuuksia, jotka kulloinkin kysymyksessä olevalla kentällä ovat arvokkaimpia toimintojen ja aseman saavuttamisen kannalta. Modernin taiteen instituutioihin on liittynyt valloittamisen ja taidemaailmassa ennennäkemättömän tekemisen tarve. Kansainväliselle taidemaailmalle talvi, lumi ja jää olivatkin neitseellisiä ja valloittamisen arvoisia elementtejä. Resursointi The Snow Show -tapahtuman mediajulkisuuden saavuttamiseen ja systemaattinen ennakkomainonta voidaan ymmärtää tätä taustaa vasten.

Nykytaiteen ilmiöistä etenkin yhteisö- ja ympäristötaide kiinnittävät taidetta takaisin siihen ympäristöön ja yhteisöön, jossa toimitaan. Tällöin syntyy tarve sovittaa yhteen taidelaitosten, taiteen tukijärjestelmien, sosiaalisektorin toimintojen, ympäristöhallinnon ja aluekehitystuen tavoitteita, toimintamuotoja ja tehtäviä. The Snow Show -tapahtuman vaatimat mittavat valmistelut ja laaja-alaisuus toivat esiin uusien mahdollisuuksien lisäksi ongelmia, jotka johtuvat taidemaailman eriytyneisyydestä muusta yhteiskunnasta. Ongelmat voidaan ymmärtää taiteellisen vastuun, tapahtuman toteuttamiseen liittyvien järjestelyjen ja taloudellisen vastuun sekoittumisena. Myös eri toimijoiden tarkoitusperien ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Opetteleminen laaja-alaiseen taiteen vaikutuksista keskustelemiseen on haaste yleissivistävälle taidekasvatukselle ja taiteilijoiden sekä kulttuurityötekijöiden koulutukselle.

Taidemaailma vastaan taidekasvatus

On valitettavaa, että taidemaailma kokee usein taidekasvatuksen kilpailijakseen silloin, kun taidekasvatus ei asetu taideinstituutioiden palvelijaksi. Ristiriita syntyy erityisesti, jos taidekasvatus esittää kysymyksiä oman tieteenalansa näkökulmasta tai pyrkii menetelmiin, jotka soveltuvat sen ihmiskäsitykseen.

Koulutusprojektissa pohjavireenä ollut yhteisöllisiä ja ympäristöllisiä arvoja korostava taidekasvatus näkee talven yhtenä kulttuurimme aineellisena ja henkisenä kehyksenä, voimavarana ja identiteetin rakentajana. Toisaalta talven ja talvitaiteen taustojen tuntemus lisää oman identiteetin tuntemusta ja arvostamista, mikä edistää hyvinvointia ja tukee selviytymistä globalisoituvassa maailmassa.

Kun pohjoissuomalainen lumi- ja jääosaaminen oli taidetapahtumassa vain työvoimaa, joka toteutti kansainvälisen taiteen käsityksiä lumesta, jäästä ja taiteesta, koulutusprojektissa kysyttiin, miten talvitaide voisi tukea lappilaista kulttuuria siten, että sen kyky tuottaa omaa kulttuuriaan omista lähtökohdistaan käsin paranee. Talvitaiteen koulutusprojektissa tuotetulla talven kulttuuriin liittyvällä aineistolla lienee käyttöä myös seuraavien talvien lumilla.

Timo Jokela