Kulttuurien sopeutuminen lumeen ja kylmään.

Pohjoisilla alueilla asuvan ihmisen on suojauduttava kylmältä ja lumelta. Vuosisatojen ihmiset ovat tehneet asumuksensa ja vaatteensa paikallisista materiaaleista, jotka toimivat kylmissä oloissa synteettisiä materiaaleja paremmin. Myös lumi itsessään antaa suojaa ja lisäksi helpottaa kulkemista.

Elinkeinot ovat vaikuttaneet asumustarpeisiin. Suurin osa arktisten ja subarkisten alueiden alkuperäiskansoista on ollut nomadeja, jotka ovat eläneet kalastuksella, metsästyksellä, merinisäkkäiden pyynnillä ja poronhoidolla. Merinisäkkäiden pyytäjät ja kalastaja-metsästäjät ovat useimmiten asuneet vuoden aikana vain kahdessa tai muutamassa asuinpaikassa. Talveksi on rakennettu turpeesta, ajopuista, kivistä ja valaanluista turvekammeja, jotka ovat olleet osittain maan alla. Lämmönlähteenä on puuttomilla alueilla käytetty rasvalamppuja. Kesät on asuttu nahoilla vuorattussa teltassa. Lumimaja on laajasta maineestaan huolimatta vain pienellä alueella käytetty asumus. Paimentolaiset ja myös jotkut metsästäjäkansat ovat liikkuneet nautinta-alueillaan jatkuvasti, jolloin siirettävä nahoilla päällystetty kota on palvellut asumuksena. Koska nahkaa pitää suojata kastumiselta, kesäisin on käytetty myös muita materiaaleja, kuten tuohta.

Tuli on tärkeä asia asumuksessa. Vaikka sen ensisijainen merkitys on ollut ruuan valmistamisessa ja veden keittämisessä, on lämpö tärkeä asia myös vaatteiden kuivattamisessa. Puuttomilla alueilla on käytetty merinisäkkäiden rasvaa ja risuja. Monet alkuperäiskansojen tarinat kertovat tulenhengistä, joita ei saa loukata, jotta tulta olisi aina käsillä.

Vaatteiden materiaalina on ollut eri eläinten nahka. Talvella parhaan suojan ovat antaneet poron- ja karibunnahkaiset vaatteet. Myös jääkarhujen, kettujen, oravien ja muiden turkiseläinten sekä lintujen nahkoja on käytetty. Vaatteet ovat usein kaksikerroksisia, joissa alimmassa kerroksessa on karvapuoli sisäänpäin. Hylkeen- ja mursunnahkaa on käytetty mielellään kesäisin, jolloin vaatteiden on pitänyt suojata myös kosteudelta. Vaatteiden malli on ollut käytännöllinen, leikkauksissa on pyritty siihen, etteivät arat ihon kohdat altistu kylmälle, ja että vaatteissa olisi helppo työskennellä.

Vaatteissa on aina pyritty myös kauneuteen, varsinkin naisten vaatteita on koristeltu erivärisillä nahkapaloilla saaden aikaan mitä kauneimpia kuvioita. Kauneuden lisäksi ommeltaessa on ollut tarkkaa pistojen pienuus ja ompelulangan laatu: saumojen kautta ei saa tulla kylmää ilmaa vaatteiden sisälle. Tärkeätä on ollut myös valita nahka tiettynä aikana, sillä nahan lämmönpitävyys vaihtelee eri kuukausina.

Vielä tänäänkin monet alkuperäiskansat käyttävät perinteisiä vaatteita paimentaessaan poroja tai metsästäessä, sillä teollisesti tuotetut vaatteet eivät pysty kilpailemaan käytännöllisyydessä talviaikana. Kun lumi alkaa keväällä sulamaan, kumiset nahkasukat poronnahkaisten jalkineiden päällä suojaavat nahkaa kastumiselta. Modernien ja perinteisten vaatteiden yhdistäminen on tavallista: kumisaappaisiin ommellaan poronnahkaiset sukat.

Lumelta pitää suojautua myös monin pienin konstein. On tärkeää puhdistaa nahkaiset vaatteet lumesta ennen asumukseen tuloa, jotta lämpö ei sulattaisi lunta ja kostuttaisi nahkaa. Auringon kilo lumella voi aiheuttaa lumisokeuden, joten aurinkolaseja on tehty puusta, luusta ja nahoista.

Alkuperäiskansat eivät näe lunta tai kylmyyttä esteenä tai haittana, vaan olennaisena osana elämää. Liikkumisessa päinvastoin lumesta on vain iloa, sillä lumella liikkuminen joko koirilla tai poroilla on helppoa.