Uudenlainen taidetapahtuma: The Snow Show talvitaidetapahtuma Rovaniemellä ja Kemissä talvella 2004


Uudenlainen taidetapahtuma: The Snow Show talvitaidetapahtuma Rovaniemellä ja Kemissä talvella 2004 Talvella 2004 Rovaniemellä ja Kemissä toteutettiin The Snow Show -taidetapahtuma. Se oli laaja kansainvälinen kuvataide- ja arkkitehtuuritapahtuma, jossa rakennettiin suuria taideinstallaatioita lumesta ja jäästä. Tapahtuman pääkuraattori oli amerikkalainen galleristi Lance Fung. Hänen tavoitteenaan oli saattaa arkkitehdit sekä kuvataiteilijat työskentelemään yhdessä saman päämäärän saavuttamiseksi. Koska Suomen Lapissa oli jo kokemusta lumen ja jään käytöstä niin rakentamisessa kuin taiteessakin, päätti Fung konsuli / lehdistösihteeri Tuula Yrjölän avustuksella kääntyä Rovaniemen ja Kemin taidemuseoiden puoleen yhteistyön aloittamiseksi. Hanke oli alkujaan valtava, uudentyyppinen ja laajuudessaan uusi myös kuraattorille. Hän oli ajatellut, että Lappiin rakennettaisiin 40 teosta. Fung neuvotteli lukuisten maailman eturivin arkkitehtien sekä taiteilijoiden kanssa ja saikin koottua merkittävän listan nimiä. Yleensä taiteilijat ja arkkitehdit olivat kiinnostuneita suunnittelemaan teoksia lumesta ja jäästä. Vesi sen eri olomuodoissa, jähmeänä jäänä ja lumena, juoksevana vetenä sekä höyryävänä ja haihtuvana elementtinä kiinnosti osanottajia. Myös veden väri, jään läpikuultavuus, lumen valkoisuus ja teosten sulaminen herättivät ajatuksia ja ruokkivat mielikuvitusta. Kehykset toteuttamiselle Koska tapahtumasta oli tulossa suuri ja kallis, neuvoteltiin erilaisista hallinto- ja rahoitusmalleista Rovaniemen ja Kemin kaupunkien, kuntayhtymien, Lapin yliopiston ja EU-rahoituksesta vastaavien tahojen kanssa. Molemmat kaupungit olivat yhtä mieltä siitä, että toteutus ja hallinnointi oli jaettava tasapuolisesti kaupunkien kesken. Tapahtumaa pidettiin merkittävänä Lapin imagon luojana ja sen media-arvo ymmärrettiin. Suunnittelemassa oli aluksi työryhmä, johon kuuluivat kuraattori Lance Fung, projektipäällikkö Tuula Yrjölä, Rovaniemen taidemuseon johtaja Hilkka Liikkanen ja Kemin kulttuuritoimen johtaja Unto Käyhkö . Suunnitteluvaiheen hallinnoinnista vastasi Rovaseutu kuntayhtymä yhdessä työryhmän kanssa. Uudenlainen ja näin suuri hanke osoittautui vaikeaksi ja vieraaksi kaikille osapuolille. EU-virkamiehistö neuvoi jakamaan hankkeen kolmeen osaan rahoituksen osalta: Lapin liiton rahoittamaan hallinto- ja markkinointiosaan, Lapin lääninhallituksen rahoittamaan koulutusosaan sekä Lapin TE-keskuksen rahoittamaan rakentamisosaan. Myös hallinnointi jaettiin kolmeen osaan: Rovaseutu kuntayhtymä vastaisi hallinnoinnista ja markkinoinnista, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta vastaisi koulutusosiosta ja Kemin osapuoli vastaisi rakentamisesta. Vuoden 2002 aikana eri osia varten laadittiin rahoitussuunnitelmat ja hakemukset rahoittajille. EU-hankkeet saatiinkin käyntiin hallinnoinnin ja markkinoinnin sekä koulutuksen osalta. Rakentamisen osalta hanke ei onnistunut suunnitelmien mukaan, sillä rahoitusta varten ei löytynyt sopivaa hankekohtaa. Ongelmaksi muodostui se, että kyseessä oli taidenäyttely ja sulava materiaali. Suunnittelua kuitenkin jatkettiin ja neuvotteluja käytiin laajasti yksityisen rahoituksen saamiseksi. Suunnitelmia ja välivaiheita Pääkuraattori oli sopinut 30 taiteilija-arkkitehtiparin kanssa siitä, että nämä tekisivät suunnitelmia toteutettavista taideteoksista. Tapahtuma oli tarkoitettu toteutettavaksi talvella 2003. Syyskuun 11. päivän traagiset tapahtumat vuonna 2001 New Yorkissa antoivat lopullisen sysäyksen sille, että tapahtumaa oli siirrettävä vuodella. Myös tieto rahoituksen viivästymisestä oli osasyy ajankohdan siirtämiseen. Päätettiin kuitenkin toteuttaa kaksi pilottiteosta, joiden yhteydessä voitiin testata rakentamisen tekniikkaa ja arvioida kustannuksia. Talvella 2003 toteutettiin Rovaniemelle arkkitehti Steven Hollin ja kuvanveistäjä Jene Highsteinin jääteos Oblong Voidspace . Rakentamisen pääurakoitsijana toimi Seppo Mäkisen SnowHow-yritys Oulusta. Kemiin toteutettiin arkkitehtiryhmä Asymptoten ja kuvataiteilija Osmo Rauhalan lumi- ja videoteos, jonka rakentamisesta vastasi Kemin tekninen virasto Markku Kotirannan johdolla. Molemmat teokset herättivät erittäin paljon kansainvälistä kiinnostusta. Mukana markkinoinnissa oli Matkailun edistämiskeskus, jonka kautta Lappiin saapui neljäkymmentä kansainvälistä toimittajaa. Kesällä 2003 Rovaniemen ja Kemin taidemuseot osallistuivat The Snow Show -luonnosnäyttelyllä Venetsian biennaleen. Näyttely järjestettiin Unescon uudistetussa palatsi Zorzissa. Esillä oli taiteilija- ja arkkitehtiparien rakentamia pienoismalleja sekä alustavia kuvia mahdollisesti toteutettavista teoksista. Näyttelyssä vieraili yli 60 000 kävijää. Koska tiedettiin, ettei varsinaisen tapahtuman rakentamiseen ollut mahdollista saada EU-tukea, neuvoteltiin muista rahoitusmahdollisuuksista. Alkusyksyllä päätettiin, että teoksia toteutettaisiin 10. Pilottiteokset olivat osoittaneet, ettei 30 teoksen toteuttaminen ollut rahoituksen eikä teknisen toteuttamisen osalta mahdollista. Teokset oli rakennettava nopealla aikataululla ja avajaiset järjestettävä helmikuun puolessa välissä. Lokakuussa 2003 järjestettiin New Yorkin Skandinavia-talossa Suomi-viikon yhteyteen pienoismalli- ja luonnosnäyttely. Tässä näyttelyssä olivat esillä ne suunnitelmat, joiden oletettiin toteutuvan. Näyttelyyn tutustui myös tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka lupautui tapahtuman suojelijaksi. Päärakentajaksi valittiin Seppo Mäkinen ja hän teki laskelmat toteutettavien teosten kustannuksista niiden suunnitelmien pohjalta, jotka hänellä oli käytössään. New Yorkissa käytyjen keskustelujen pohjalta Lance Fung päätti, että teoksia on mahdollista toteuttaa 17. Vähitellen kuraattori Lance Fung huomasi, ettei yksityisen rahan saaminen Lapissa toteutettavalle taidetapahtumalle onnistu hänen suunnittelemallaan tavalla. Tapahtumalle oli asetettava pääsymaksu, jotta osa kustannuksista saatiin katettua. Tapahtuma toteutuu Vaikka rahoitusneuvotteluissa olikin monia pettymyksiä, laskettiin syksyllä 2003, että tapahtuman 17 teosta on mahdollista toteuttaa. Etenkin kulttuuria rahoittavat säätiöt ja rahastot ymmärsivät tapahtuman merkityksen. Lance Fung suunnitteli, että Kemiin rakennetaan 8 varsinaista teosta ja Rovaniemelle 7. Lisäksi molempiin kaupunkeihin rakennettaisiin yhdet korkeakoulukilpailujen voittajien teokset. Teosten paikkojen valinnan pohjalla oli näyttelykaupunkien ja -alueiden erilainen luonne. Kemin teokset sijoitettiin Ruutinrannan puistoon, jossa näkymä oli avara ja meren puolella näkyivät Kemin tehtaiden piiput. Rovaniemellä paikaksi valittiin Koskipuisto, jonka keskeisenä elementtinä oli jokimaisema. Näin ollen Kemiin toteutettavat teokset olivat matalia ja taiteellisesti käsitteellisiä ja Rovaniemen teokset kooltaan suurempia. Taiteilija Yoko Onon ja arkkitehti Arata Isozakin suuri jääteos Rangaistussiirtola päätettiin toteuttaa Napapiirille Joulupukin pajakylän yhteyteen, koska teoksen luonnokset olivat myöhässä ja toteuttaminen vaati laajan tilan ja taloudellista tukea. Näin tapahtuma laajeni myös Rovaniemen maalaiskuntaan. Lapin talvi oli leuto. Ongelmia tuli lähinnä jäädytettävien teosten osalle. Avajaispäiviksi oli valittu 10. – 12. helmikuuta ja talven ainoa todella kylmä pakkasviikko sattui avajaisviikolle. Kemissä taiteilija Ernesto Neton ja arkkitehti Kivi Sotamaan suuren jääteoksen muottia ei voitu avata avajaisaamuun mennessä, sillä teoksen seinämät olivat liian ohuet. Avajaisviikon pakkanen kuitenkin auttoi sen verran, että taiteilija Robert Barryn ja arkkitehtien Saija Hollménin, Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin pienemmät jäähuoneet voitiin avata. Napapiirille rakennettu Rangaistussiirtola oli lähes valmis, mutta taiteilija Anish Kapoorin ja arkkitehtiryhmä Future Systemsin Red Solid murtui pakkasessa, kun teoksen sisällä olleet lamput lämmittivät teosta. Lapin talvi näytti aurinkoisessa pakkassäässä parhaat puolensa avajaisissa. Paikalle saapuneet taiteilijat ja arkkitehdit sekä kansainväliset vieraat olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Tämä näkyi myös niissä lukuisissa TV-lähetyksissä sekä lehtiartikkeleissa, joita keväällä 2004 ilmestyi maailmalla. Onnistuiko tapahtuma New York Times kysyy pitkän artikkelinsa päätteeksi 2.2.2004, onko lumella ja jäällä annettavaa kuvataiteelle. Tämä on yksi asia, jota voidaan pohtia, koska lumi ja jää on Lapille ja muille pohjoisille alueille keskeinen. Miksei myös taiteen alueella? Tapahtumaan osallistui joukko arvostettuja ja nimekkäitä taiteilijoita ja arkkitehteja, jotka eivät asettaneet materiaalia kyseenalaiseksi, vaan pitivät sitä kiinnostavana ja innoittavana. Fungin valitsemista taiteilijoista suuri osa oli aiemmin keskittynyt nimenomaan käsitetaiteeseen, eikä nykytaiteen säilyvyys tai katoavaisuus ollut heille ongelma. Kun vertasi toteutuneita teoksia niistä tehtyihin luonnoksiin, huomasi kyllä, että materiaali sinänsä oli suunnittelijoille vieras. Rakentamisesta vastannut diplomi-insinööri Seppo Mäkinen joutui useiden suunnitelmien osalta puuttumaan materiaalin asettamiin rajoituksiin. Toisaalta hän pyrki muiden toteuttajien kanssa luomaan uusia innovaatioita ja menetelmiä, jotta suunnittelijoiden toiveet voitaisiin toteuttaa. Miten sitten toteutui pääkuraattori Lance Fungin idea taiteilijan ja arkkitehdin yhteistyöstä? Suuri osa teoksista oli syntynyt aidosta vuorovaikutuksesta. Kemissä toteutettu LOT-EK arkkitehtiryhmän ja taiteilija Top Changtrakul ´n punaisesta jäästä ja puuelementeistä toteutettu teos oli varmasti vuorovaikutteinen ja suunnittelu tutustuttanut italialaisen arkkitehtiparin ja thaimaalaisen nuoren kuvataiteilijan hyvin toisiinsa. Silti tulos oli suunnittelijoidensa mielestä kompromissi, eikä ehkä täysin tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta. Arkkitehti Tadao Andon ja laskurikoneita käyttävän kuvataiteilijan Tatsuo Miyajiman Jäinen aikatunneli toteutti molempien suunnittelijoiden ajatusta ja teos oli ehyt kokonaisuus. Arkkitehdin ja taiteilijan suunnitelmat oli selvästi erotettavissa, mutta palvelivat hyvin samaa päämäärää. Arkkitehti Zaha Hadidin suuri jää- ja lumiteos toimi sinänsä itsenäisenä veistoksellisena elementtinä, jonka yhteydessä Cai Guo-Qiang ´n tulitaide oli ajatuksena kiinnostava, mutta teknisesti keskeneräinen, vaikkakin yleisölle elämyksellinen. Taiteilija Kiki Smithin ja arkkitehti Lebbeus Woodsin tarinaa kertova luistinkenttä osoitti hyvää yhteisymmärrystä samoin Juhani Pallasmaan ja englantilaistaiteilijan Rachel Whitereadin sisäänpäin kääntynyt porrasveistos. Näiden teosten osalta vaikutti siltä, että suunnittelijoiden filosofinen ja esteettinen ajatusmaailma olivat hyvin lähellä toisiaan. Monissa suunnitelmissa jäässä ja lumessa haluttiin käyttää väriä, kuten Lawrence Weinerin ja Enrique Nortenin teoksessa Obscured Horizon . Jäätä ja lunta värjättiin ja maalattiin pigmenteillä, mikä ei ole kovinkaan tavallista. Yleensä lumi- ja jääteoksiin väri on saatu erivärisillä valoilla. Tummat värit, etenkin punainen, reagoivat auringon valoon voimakkaasti ja sulattavat materiaalia tavallista nopeammin. Tapahtuma toteutettiin Suomen Lapissa paikallisin voimin. Mukana oli ammattimiehiä, suuria koneita, työvoimapoliittisin toimin työllistettyjä ja vapaaehtoisia. Viimeistelytöissä auttamassa oli toista sataa kansainvälistä arkkitehtuuri- ja taideopiskelijaa eri yliopistoista. Toteuttava organisaatio oli liian pieni, eikä tiivis työtahti antanut tilaa riittävälle valvonnalle. Yli kolme vuotta kestänyt tapahtuma oli prosessi, joka opetti eri osapuolille monenlaista yhteistyötä. Valmistelu vaati yhteydenpitoa laajasti eri julkisyhteisöjen sekä yksityisten yhteisöjen välillä myös kansainvälisesti. Erilaisten maantieteellisten ja toiminnallisten kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei voinut välttyä. Mutta kuten yleensä taidetapahtumissa on tapana, itse tavoite, eli näyttely ja sen saama kansainvälinen positiivinen julkisuus, onnistui odotetusti edeltävästä ja jälkeisestä kaaoksesta huolimatta. Teoksista on julkaistu kuvia sekä arviointeja lukuisissa kulttuurin ammattijulkaisuissa sekä päivälehdissä, matkailulehdissä ja TV-lähetyksissä eri maissa. Nähtävissä on, että lumen ja jään käyttö niin lumisilla kuin lumettomillakin alueilla on lisääntymässä voimakkaasti. Tuotekehitykseen ja koulutukseen on kuitenkin selvästi tarvetta. Suurten lumi- ja jääteosten ja rakenteiden rakentaminen on vielä liian kallista eikä kulttuurin pienten määrärahojen puitteissa ole varaa harjoitteluun. Lumesta ja jäästä rakentaminen on ammattitaitoista työvoimaa sekä koneita vaativaa työtä, jolle näyttäisi olevan kasvavaa kysyntää eri puolilla maailmaa. Tämä saattaisi olla yksi hyvä vaihtoehto, ehkä vientituote, pohjoisen Suomen elinkeinoelämälle. The Snow Show -taidetapahtuma osoitti, että taiteen avulla on mahdollista työllistää hyvin erilaisilla aloilla toimivia ihmisiä ja että taide palvelee matkailua, luo positiivista imagoa ja lisää sitä kautta paikkakunnan houkuttelevuutta. Hilkka Liikkanen
© Lapin yliopisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Uudenlainen taidetapahtuma: The Snow Show talvitaidetapahtuma Rovaniemellä ja Kemissä talvella 2004

Talvella 2004 Rovaniemellä ja Kemissä toteutettiin The Snow Show -taidetapahtuma. Se oli laaja kansainvälinen kuvataide- ja arkkitehtuuritapahtuma, jossa rakennettiin suuria taideinstallaatioita lumesta ja jäästä.

Tapahtuman pääkuraattori oli amerikkalainen galleristi Lance Fung. Hänen tavoitteenaan oli saattaa arkkitehdit sekä kuvataiteilijat työskentelemään yhdessä saman päämäärän saavuttamiseksi. Koska Suomen Lapissa oli jo kokemusta lumen ja jään käytöstä niin rakentamisessa kuin taiteessakin, päätti Fung konsuli / lehdistösihteeri Tuula Yrjölän avustuksella kääntyä Rovaniemen ja Kemin taidemuseoiden puoleen yhteistyön aloittamiseksi.

Hanke oli alkujaan valtava, uudentyyppinen ja laajuudessaan uusi myös kuraattorille. Hän oli ajatellut, että Lappiin rakennettaisiin 40 teosta. Fung neuvotteli lukuisten maailman eturivin arkkitehtien sekä taiteilijoiden kanssa ja saikin koottua merkittävän listan nimiä. Yleensä taiteilijat ja arkkitehdit olivat kiinnostuneita suunnittelemaan teoksia lumesta ja jäästä. Vesi sen eri olomuodoissa, jähmeänä jäänä ja lumena, juoksevana vetenä sekä höyryävänä ja haihtuvana elementtinä kiinnosti osanottajia. Myös veden väri, jään läpikuultavuus, lumen valkoisuus ja teosten sulaminen herättivät ajatuksia ja ruokkivat mielikuvitusta.

Kehykset toteuttamiselle

Koska tapahtumasta oli tulossa suuri ja kallis, neuvoteltiin erilaisista hallinto- ja rahoitusmalleista Rovaniemen ja Kemin kaupunkien, kuntayhtymien, Lapin yliopiston ja EU-rahoituksesta vastaavien tahojen kanssa. Molemmat kaupungit olivat yhtä mieltä siitä, että toteutus ja hallinnointi oli jaettava tasapuolisesti kaupunkien kesken. Tapahtumaa pidettiin merkittävänä Lapin imagon luojana ja sen media-arvo ymmärrettiin. Suunnittelemassa oli aluksi työryhmä, johon kuuluivat kuraattori Lance Fung, projektipäällikkö Tuula Yrjölä, Rovaniemen taidemuseon johtaja Hilkka Liikkanen ja Kemin kulttuuritoimen johtaja Unto Käyhkö .

Suunnitteluvaiheen hallinnoinnista vastasi Rovaseutu kuntayhtymä yhdessä työryhmän kanssa. Uudenlainen ja näin suuri hanke osoittautui vaikeaksi ja vieraaksi kaikille osapuolille. EU-virkamiehistö neuvoi jakamaan hankkeen kolmeen osaan rahoituksen osalta: Lapin liiton rahoittamaan hallinto- ja markkinointiosaan, Lapin lääninhallituksen rahoittamaan koulutusosaan sekä Lapin TE-keskuksen rahoittamaan rakentamisosaan. Myös hallinnointi jaettiin kolmeen osaan: Rovaseutu kuntayhtymä vastaisi hallinnoinnista ja markkinoinnista, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta vastaisi koulutusosiosta ja Kemin osapuoli vastaisi rakentamisesta.

Vuoden 2002 aikana eri osia varten laadittiin rahoitussuunnitelmat ja hakemukset rahoittajille. EU-hankkeet saatiinkin käyntiin hallinnoinnin ja markkinoinnin sekä koulutuksen osalta. Rakentamisen osalta hanke ei onnistunut suunnitelmien mukaan, sillä rahoitusta varten ei löytynyt sopivaa hankekohtaa. Ongelmaksi muodostui se, että kyseessä oli taidenäyttely ja sulava materiaali. Suunnittelua kuitenkin jatkettiin ja neuvotteluja käytiin laajasti yksityisen rahoituksen saamiseksi.

Suunnitelmia ja välivaiheita

Pääkuraattori oli sopinut 30 taiteilija-arkkitehtiparin kanssa siitä, että nämä tekisivät suunnitelmia toteutettavista taideteoksista. Tapahtuma oli tarkoitettu toteutettavaksi talvella 2003. Syyskuun 11. päivän traagiset tapahtumat vuonna 2001 New Yorkissa antoivat lopullisen sysäyksen sille, että tapahtumaa oli siirrettävä vuodella. Myös tieto rahoituksen viivästymisestä oli osasyy ajankohdan siirtämiseen. Päätettiin kuitenkin toteuttaa kaksi pilottiteosta, joiden yhteydessä voitiin testata rakentamisen tekniikkaa ja arvioida kustannuksia.

Talvella 2003 toteutettiin Rovaniemelle arkkitehti Steven Hollin ja kuvanveistäjä Jene Highsteinin jääteos Oblong Voidspace . Rakentamisen pääurakoitsijana toimi Seppo Mäkisen SnowHow-yritys Oulusta. Kemiin toteutettiin arkkitehtiryhmä Asymptoten ja kuvataiteilija Osmo Rauhalan lumi- ja videoteos, jonka rakentamisesta vastasi Kemin tekninen virasto Markku Kotirannan johdolla. Molemmat teokset herättivät erittäin paljon kansainvälistä kiinnostusta. Mukana markkinoinnissa oli Matkailun edistämiskeskus, jonka kautta Lappiin saapui neljäkymmentä kansainvälistä toimittajaa.

Kesällä 2003 Rovaniemen ja Kemin taidemuseot osallistuivat The Snow Show -luonnosnäyttelyllä Venetsian biennaleen. Näyttely järjestettiin Unescon uudistetussa palatsi Zorzissa. Esillä oli taiteilija- ja arkkitehtiparien rakentamia pienoismalleja sekä alustavia kuvia mahdollisesti toteutettavista teoksista. Näyttelyssä vieraili yli 60 000 kävijää.

Koska tiedettiin, ettei varsinaisen tapahtuman rakentamiseen ollut mahdollista saada EU-tukea, neuvoteltiin muista rahoitusmahdollisuuksista. Alkusyksyllä päätettiin, että teoksia toteutettaisiin 10. Pilottiteokset olivat osoittaneet, ettei 30 teoksen toteuttaminen ollut rahoituksen eikä teknisen toteuttamisen osalta mahdollista. Teokset oli rakennettava nopealla aikataululla ja avajaiset järjestettävä helmikuun puolessa välissä. Lokakuussa 2003 järjestettiin New Yorkin Skandinavia-talossa Suomi-viikon yhteyteen pienoismalli- ja luonnosnäyttely. Tässä näyttelyssä olivat esillä ne suunnitelmat, joiden oletettiin toteutuvan. Näyttelyyn tutustui myös tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka lupautui tapahtuman suojelijaksi.

Päärakentajaksi valittiin Seppo Mäkinen ja hän teki laskelmat toteutettavien teosten kustannuksista niiden suunnitelmien pohjalta, jotka hänellä oli käytössään. New Yorkissa käytyjen keskustelujen pohjalta Lance Fung päätti, että teoksia on mahdollista toteuttaa 17. Vähitellen kuraattori Lance Fung huomasi, ettei yksityisen rahan saaminen Lapissa toteutettavalle taidetapahtumalle onnistu hänen suunnittelemallaan tavalla. Tapahtumalle oli asetettava pääsymaksu, jotta osa kustannuksista saatiin katettua.

Tapahtuma toteutuu

Vaikka rahoitusneuvotteluissa olikin monia pettymyksiä, laskettiin syksyllä 2003, että tapahtuman 17 teosta on mahdollista toteuttaa. Etenkin kulttuuria rahoittavat säätiöt ja rahastot ymmärsivät tapahtuman merkityksen. Lance Fung suunnitteli, että Kemiin rakennetaan 8 varsinaista teosta ja Rovaniemelle 7. Lisäksi molempiin kaupunkeihin rakennettaisiin yhdet korkeakoulukilpailujen voittajien teokset. Teosten paikkojen valinnan pohjalla oli näyttelykaupunkien ja -alueiden erilainen luonne. Kemin teokset sijoitettiin Ruutinrannan puistoon, jossa näkymä oli avara ja meren puolella näkyivät Kemin tehtaiden piiput. Rovaniemellä paikaksi valittiin Koskipuisto, jonka keskeisenä elementtinä oli jokimaisema. Näin ollen Kemiin toteutettavat teokset olivat matalia ja taiteellisesti käsitteellisiä ja Rovaniemen teokset kooltaan suurempia.

Taiteilija Yoko Onon ja arkkitehti Arata Isozakin suuri jääteos Rangaistussiirtola päätettiin toteuttaa Napapiirille Joulupukin pajakylän yhteyteen, koska teoksen luonnokset olivat myöhässä ja toteuttaminen vaati laajan tilan ja taloudellista tukea. Näin tapahtuma laajeni myös Rovaniemen maalaiskuntaan.

Lapin talvi oli leuto. Ongelmia tuli lähinnä jäädytettävien teosten osalle. Avajaispäiviksi oli valittu 10. – 12. helmikuuta ja talven ainoa todella kylmä pakkasviikko sattui avajaisviikolle. Kemissä taiteilija Ernesto Neton ja arkkitehti Kivi Sotamaan suuren jääteoksen muottia ei voitu avata avajaisaamuun mennessä, sillä teoksen seinämät olivat liian ohuet. Avajaisviikon pakkanen kuitenkin auttoi sen verran, että taiteilija Robert Barryn ja arkkitehtien Saija Hollménin, Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin pienemmät jäähuoneet voitiin avata. Napapiirille rakennettu Rangaistussiirtola oli lähes valmis, mutta taiteilija Anish Kapoorin ja arkkitehtiryhmä Future Systemsin Red Solid murtui pakkasessa, kun teoksen sisällä olleet lamput lämmittivät teosta.

Lapin talvi näytti aurinkoisessa pakkassäässä parhaat puolensa avajaisissa. Paikalle saapuneet taiteilijat ja arkkitehdit sekä kansainväliset vieraat olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Tämä näkyi myös niissä lukuisissa TV-lähetyksissä sekä lehtiartikkeleissa, joita keväällä 2004 ilmestyi maailmalla.

Onnistuiko tapahtuma

New York Times kysyy pitkän artikkelinsa päätteeksi 2.2.2004, onko lumella ja jäällä annettavaa kuvataiteelle. Tämä on yksi asia, jota voidaan pohtia, koska lumi ja jää on Lapille ja muille pohjoisille alueille keskeinen. Miksei myös taiteen alueella? Tapahtumaan osallistui joukko arvostettuja ja nimekkäitä taiteilijoita ja arkkitehteja, jotka eivät asettaneet materiaalia kyseenalaiseksi, vaan pitivät sitä kiinnostavana ja innoittavana. Fungin valitsemista taiteilijoista suuri osa oli aiemmin keskittynyt nimenomaan käsitetaiteeseen, eikä nykytaiteen säilyvyys tai katoavaisuus ollut heille ongelma. Kun vertasi toteutuneita teoksia niistä tehtyihin luonnoksiin, huomasi kyllä, että materiaali sinänsä oli suunnittelijoille vieras. Rakentamisesta vastannut diplomi-insinööri Seppo Mäkinen joutui useiden suunnitelmien osalta puuttumaan materiaalin asettamiin rajoituksiin. Toisaalta hän pyrki muiden toteuttajien kanssa luomaan uusia innovaatioita ja menetelmiä, jotta suunnittelijoiden toiveet voitaisiin toteuttaa.

Miten sitten toteutui pääkuraattori Lance Fungin idea taiteilijan ja arkkitehdin yhteistyöstä? Suuri osa teoksista oli syntynyt aidosta vuorovaikutuksesta. Kemissä toteutettu LOT-EK arkkitehtiryhmän ja taiteilija Top Changtrakul ´n punaisesta jäästä ja puuelementeistä toteutettu teos oli varmasti vuorovaikutteinen ja suunnittelu tutustuttanut italialaisen arkkitehtiparin ja thaimaalaisen nuoren kuvataiteilijan hyvin toisiinsa. Silti tulos oli suunnittelijoidensa mielestä kompromissi, eikä ehkä täysin tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta. Arkkitehti Tadao Andon ja laskurikoneita käyttävän kuvataiteilijan Tatsuo Miyajiman Jäinen aikatunneli toteutti molempien suunnittelijoiden ajatusta ja teos oli ehyt kokonaisuus. Arkkitehdin ja taiteilijan suunnitelmat oli selvästi erotettavissa, mutta palvelivat hyvin samaa päämäärää. Arkkitehti Zaha Hadidin suuri jää- ja lumiteos toimi sinänsä itsenäisenä veistoksellisena elementtinä, jonka yhteydessä Cai Guo-Qiang ´n tulitaide oli ajatuksena kiinnostava, mutta teknisesti keskeneräinen, vaikkakin yleisölle elämyksellinen. Taiteilija Kiki Smithin ja arkkitehti Lebbeus Woodsin tarinaa kertova luistinkenttä osoitti hyvää yhteisymmärrystä samoin Juhani Pallasmaan ja englantilaistaiteilijan Rachel Whitereadin sisäänpäin kääntynyt porrasveistos. Näiden teosten osalta vaikutti siltä, että suunnittelijoiden filosofinen ja esteettinen ajatusmaailma olivat hyvin lähellä toisiaan.

Monissa suunnitelmissa jäässä ja lumessa haluttiin käyttää väriä, kuten Lawrence Weinerin ja Enrique Nortenin teoksessa Obscured Horizon . Jäätä ja lunta värjättiin ja maalattiin pigmenteillä, mikä ei ole kovinkaan tavallista. Yleensä lumi- ja jääteoksiin väri on saatu erivärisillä valoilla. Tummat värit, etenkin punainen, reagoivat auringon valoon voimakkaasti ja sulattavat materiaalia tavallista nopeammin.

Tapahtuma toteutettiin Suomen Lapissa paikallisin voimin. Mukana oli ammattimiehiä, suuria koneita, työvoimapoliittisin toimin työllistettyjä ja vapaaehtoisia. Viimeistelytöissä auttamassa oli toista sataa kansainvälistä arkkitehtuuri- ja taideopiskelijaa eri yliopistoista. Toteuttava organisaatio oli liian pieni, eikä tiivis työtahti antanut tilaa riittävälle valvonnalle. Yli kolme vuotta kestänyt tapahtuma oli prosessi, joka opetti eri osapuolille monenlaista yhteistyötä. Valmistelu vaati yhteydenpitoa laajasti eri julkisyhteisöjen sekä yksityisten yhteisöjen välillä myös kansainvälisesti. Erilaisten maantieteellisten ja toiminnallisten kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei voinut välttyä. Mutta kuten yleensä taidetapahtumissa on tapana, itse tavoite, eli näyttely ja sen saama kansainvälinen positiivinen julkisuus, onnistui odotetusti edeltävästä ja jälkeisestä kaaoksesta huolimatta. Teoksista on julkaistu kuvia sekä arviointeja lukuisissa kulttuurin ammattijulkaisuissa sekä päivälehdissä, matkailulehdissä ja TV-lähetyksissä eri maissa.

Nähtävissä on, että lumen ja jään käyttö niin lumisilla kuin lumettomillakin alueilla on lisääntymässä voimakkaasti. Tuotekehitykseen ja koulutukseen on kuitenkin selvästi tarvetta. Suurten lumi- ja jääteosten ja rakenteiden rakentaminen on vielä liian kallista eikä kulttuurin pienten määrärahojen puitteissa ole varaa harjoitteluun. Lumesta ja jäästä rakentaminen on ammattitaitoista työvoimaa sekä koneita vaativaa työtä, jolle näyttäisi olevan kasvavaa kysyntää eri puolilla maailmaa. Tämä saattaisi olla yksi hyvä vaihtoehto, ehkä vientituote, pohjoisen Suomen elinkeinoelämälle. The Snow Show -taidetapahtuma osoitti, että taiteen avulla on mahdollista työllistää hyvin erilaisilla aloilla toimivia ihmisiä ja että taide palvelee matkailua, luo positiivista imagoa ja lisää sitä kautta paikkakunnan houkuttelevuutta.

Hilkka Liikkanen