Lappia-talossa 12.2.2004 järjestetyssä kansainvälisessä Snow Show Symposiumissa ja 26.2.2004 Lapin yliopistossa pidetyssä Talvitaiteen seminaarissa käsittelin alustuksissani lumi- ja jäätaiteen filosofisia kenttiä maapalloistuvassa kulttuurissa. Kertaan tässä esitysteni pääajatuksia.

Länsimaisen kulttuurin historiaa uudella ajalla hallitsee kaksi erilaista asennetta, joita kutsutaan valistukseksi ja romantiikaksi.

Valistuseetoksessa korostuvat yleiset lait ja periaatteet, jotka koskevat kaikkia ihmisiä. Tieteessä tämä tarkoittaa ajatusta kaikkien tieteiden universaalista yhteydestä. Filosofiassa teesiä ihmiselle ominaisia tajunnan kategorioista ja havainnon koordinaateista (aika ja avaruus), jotka koskevat kaikkia ihmisiä. Taiteen alalla valistusaate tulee esiin visuaalisten taiteiden modernismissa ja funktionalismissa. Luonnon muoto- ja väriharmonioiden ymmärtäminen antaa perustan yleisesti pätevälle taiteen modernistiselle muotokielelle. Tällaista ajattelua edustaa mielestäni esimerkiksi moderni arkkitehtuurin ideologia, vaikkapa Alvar Aalto, tai Bauhausin tyyppinen käsitys taideteollisuudesta. Traditio voi tässä katsannossa olla oikean taiteen esihistoriaa.

Romantiikka puolestaan korostaa kansallisuutta, paikallisuutta, heimoja ja viitekehysrelativismia. Eri ihmisryhmät näkevät ja kokevat todellisuuden eri tavalla kielestään ja kulttuuristaan käsin. Ei voida puhua mistään yhdestä todellisuudesta. Taiteen normit ovat alueellisia, kulttuurisia ja tapauskohtaisia.

Nykypäivänä valistusta jatkaa modernismi ja romantiikkaa postmodernismi. Nämä eivät ole kuitenkaan suoria vastakohtia vaan ne voivat myös sekoittua toisiinsa. Esimerkiksi valistuksen vastakohta oli aikanaan ennen kaikkea konservatiivinen kirkko, ei niinkään romantiikka. Goethe on esimerkki romantiikan ja valistuksen yhdentymisestä yhdessä henkilössä.

Lumi- ja jäätaiteen neljän kentän erottelua varten erotan:

1. PROMODERNIN, joka puolustaa valistuksen perintöä
2. ANTIMODERNIN, joka vastustaa valistuseetosta
3. PROPOSTMODERNIN, joka puolustaa romantiikan relativistista ajattelua
4. ANTIPOSTMODERNIN, joka vastustaa romantiikan eetosta

Muodostan näistä nelikentän (Samaa nelikenttää olen soveltanut Lapin tulevaisuuteen artikkelissa Kaltio-lehdessä vuonna 2000. Valistuksen ja romantiikan eetoksia olen pohtinut yhdessä artikkelistani teoksessa The Integrated Media Machine I, A Theoretical Framework.):

	2. ANTIMODERNI	1. PROMODERNI
4. ANTIPOSTMODERNI	(A kenttä)	(B kenttä)
3. PROPOSTMODERNI	(C kenttä)	(D kenttä)

Ensimmäinen kenttä (A), traditionaalinen, etnografinen jää- ja lumitaide, ei välttämättä ymmärrä itseään taiteena ja sijoittuu sekä valistuksen että romantiikan ulkopuolelle. Tästä esimerkkinä on eskimojen iglun rakentamisen perinne ja laajemmin alkuperäiskansojen jäätaide.

Toisesta kentästä (B) esimerkki on Lance Fungin Snow Show, johon kutsutaan Yoko Onon tapaisia kansainvälisesti tunnettuja nykytaiteilijoita. Valistuseetoksessa korostuvat yleiset lait ja periaatteet, jotka koskevat kaikkia ihmisiä. Taide on universaalia ja taidemaailma kansainvälinen pyramidi. Traditio on tässä katsannossa oikean taiteen esihistoriaa. Yoko Ono on mestarillinen lumi- ja jäätaiteilija, koska modernistisessa katsannossa lumi- ja jää ovat vain materiaaleja nykytaiteilijan kädessä, eivät omalakinen itsetarkoitus. Se, että Yoko Ono tekee jäätaideteoksestaan New Yorkissa luonnoksen paperille, jonka avustajat Lapissa toteuttavat ilman, että taiteilija tulee edes paikalle, huipentaa valistuksen globaalin kärjestään valoa emittoivan pyramiditaiteen ajatuksen. Valistukseenhan liittyy myös kulttuuri-imperialismi ja kolonialismi.

Kolmas tyyppi (kenttä C) "jääjoulupukki Disneylandissa" liittyy siihen, että romantiikan perintö on siirtynyt ajallamme viihteen massatuotantoon eli elämysteollisuuteen. Postmoderniin liittyy markkinakapitalismin logiikka. Postmoderni kieltää, että lumi- ja jäätaiteen tulisi olla jossain mielessä autenttista, kuten kentässä A, tai että olisi olemassa erottelu korkeakulttuurisen jäätaiteen ja jääviihteen välillä. Eskimoiden iglut ja Moskovan jääsirkus ovat tässä katsannossa yhtä hienoja kuin Yoko Onon jäävankila.

Neljäs tyyppi (kenttä D), jossa valistus ja romantiikka yhdistyvät, on vaikeimmin hahmottuva, mutta mielenkiintoisin. Tätä katsantoa leimaa reflektiivisyys, se, että tunnustetaan kulttuurin globalisaatio, mutta ei sitouduta sen paremmin naiiviin uskoon autenttisuuden pelastavuudesta (kenttä A), kuin siihen, että taiteen arvo määritellään New Yorkissa universaalin taidepyramidin huipulla (kenttä B). Toisaalta ei myöskään vannota postmodernin kaikki käy -eetoksen nimeen (kenttä C).

Neljännen tyypin lähtökohtana on ajatus, että lumi- ja jäätaide on omalakisensa taiteen alue, jonka ymmärtäminen on sidoksissa toisaalta lumen ja jään materiaalis-fysikaalisiin ominaisuuksiin, joiden tutkimus muodostaa ilmaisun perustan. Toisaalta lumi- ja jäätaide nähdään osana pohjoisten alueiden kulttuuria, jossa pohjoisuuden erilaiset ilmentymät Grönlannissa, Islannissa, Suomessa, Siperiassa ja Japanissa muodostavat rikkaan merkitysten maailman, jota taide voi myös tutkia ja käsitteellistää/esineellistää. Nykyaikana tämä kulttuuri saa uusia muotoja, joista esimerkkinä ovat lumen digitaaliset, virtuaaliset ja mediaaliset ilmenemismuodot.