2002 Tulta ja hämärää

Jokivalkeat-tulitaidetapahtuma järjestettiin toisen kerran osana Kamoon Kaamos kulttuuri- ja taideviikkoa. Tapahtuma oli otettu kaupunkilaisten parissa innostuneesti vastaan talven tulon juhlistajana. Auringon kadotessa, pimeän ja kylmän ajanjakson alkaessa tulet, valkeat, kuten peräpohjalaismurteessa sanotaan, ovatkin mitä luonnollisin yhteisen hetken juhlistamisen välinä.

Vuonna 2002 sää oli talvinen. Vaikka lunta ei ollut vielä paksusti, joki oli rannasta jo jäässä ja veistokset vietiin jäälle.

Tapahtumassa oli tulikarnevaalin henkeä. Sen aloitti Mirja Hiltusen ohjaaman Hämärä-performanssi päätös. Performanssissa oli kootu kaupunkilaisten kokemuksia kaamoksesta papereille, jotka poltettiin tuliveistoksen osana. Tapahtuman alussa nähtiin myös Antti Tenetzin tulen puhallusta ja Mette Ylikorvan ohjaama sirkushenkinen tuliperformanssi.

Tuliveistoksen tapahtumaan toivat Rovaniemen Rudolf Steinerkoulu, Lapin kuvataideseura Palas ry, Lähimmäiset tuki ry, Kuvataideyhdistys Maahiset ry, Lyseonpuiston lukion kuvataideopiskelijat, Rovaniemen seudun Karjala-seura, Lapin taiteilijaseura ja Lapin yliopiston tulityöpaja.

Veistokset olivat vaikuttavia. Esimerkiksi Lähimmäiset tuki ry. toteutti tähden muotoisen veistoksen, joka pyöri telineen varassa. Tapahtuma päättyi rauhallisesti Lapin taiteilijaseuran veistokseen, joka oli pitkä maanmyötäinen palava viiva.

 
 
Go over an image on left side