Kansainvälinen ja tyyliltään yhtenäinen rakentaminen sopii yhtä huonosti kaikkiin eri paikkoihin. Lämpimissä maissa ”moderneja” lasirakennuksia jäähdytetään ja kylmissä lämmitetään. Jos kaupalliset yritykset päättäisivät ympäristön suunnittelusta, rakennettaisiin lasikatteisia viherpisteillä ja tekolähteillä varustettuja kauppakeskuksia sekä parkkipaikkoja niiden läheisyyteen. Pahimmillaan talviympäristöjen rakentaminen tarkoittaa ihmisten sulkemista sisätiloihin. Esimerkiksi katetuilla jalkakäytävillä tunne on samanlainen kuin lentokentän tuubissa. Lopulta katettujen sisätilojen rakentamiseen ei ole edes taloudellisia eikä ekologisia mahdollisuuksia, koska lumialueella asuu noin 750 miljoona ihmistä.

Lämpötilan raju vaihtelu kesän ja talven välillä esittää haasteita rakennuttamiselle ja ulkona liikkuville ihmisille. Myös tuuli on erilainen ja erisuuntainen talvisin ja kesäisin. Kesätuuli karkottaa hyttysiä, mutta talvella tuuli jäähdyttää rakennuksia. Pohjoisessa rakennukset tulisikin suojata jäähdyttävältä talvituulelta. Koko Suomessa energiaa voitaisiin tällä tavalla säästää vuodessa ainakin yhden ydinvoimalan tuoton verran. Jokaisella paikkakunnalla olisi kuitenkin tehtävä tuulianalyysi, ja uusien rakennushankkeiden pienoismallit olisi testattava tuulitestauslaitteella paremman mikroilmaston saavuttamiseksi.

Koska Suomen kesä on lyhyt, tulisi talvi huomioida myös arkkitehtuurissa. Arkkitehtuuripiirroksiin olisi piirrettävä lumi mukaan ja suunnittelussa olisi huomioitava talven toiminnot ja rutiinit, kuten talvikalastus tai ikivihreiden ja lumikasojen sijoittamiset. Talven huomioivassa arkkitehtuurissa voitaisiin esimerkiksi rakentaa lumenkeräyskuoppia, jotka ovat kesäisin sadevesialtaita, ja suunnitella katon kaltevuudet, räystäät ja pintamateriaalit sellaisiksi, että lumi kasaantuu itsestään suojiksi talojen reunoille.

Lumen ja tuulen lisäksi valo rakentaa arkkitehtuurin talvi-ilmettä. Valo on ainut pimeässä näkyvä asia, ja siten rakennus on hämärällä ja yöllä kokonaan erilainen kuin päivällä. Kaamoksen arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa voitaisiinkin leikkiä valaistussuunnittelulla ja valotaiteella. Toisaalta kaupungit ovat hyvin voimakkaasti (ja samalla kalliisti) valaistuja, eikä tuhoavalta valosaasteelta näe kunnolla edes tähtiä ja revontulia.

Perinne tarjoaa esteettisiä ja käytännöllisiä ideoita talvi- ja matkailuarkkitehtuuriin. Esimerkiksi maan alle rakennettu turvekammi on hyvin suojassa kylmältä ja viimalta. Erämökit voi rakentaa pilareille, jotteivät ne huku lumeen, tai maan tasalle, siten että vain katot näkyvät lumikinoksista. Ekologisen rakennuksen prototyyppi olisi ”karhunpesä”, jonka keskellä on sauna ja saunan päällä nukkumatila. Matkailijat kokisivat paikallisen, perinnettä kunnioittavan ja talviympäristön erityisyyden huomioivan matkailurakentamisen luultavasti suuria hotelleja mieluisammaksi.

Lumiveisto on yksi osa talvi-ilmettä, ja luonto itse voi muodostaa lumi- ja jääteoksia omilla ehdoillaan myös arkkitehtuurissa. Lisäksi talven estetiikkaa voitaisiin tuottaa esimerkiksi viherkasvien ja istutusten talvisuojauksilla. Japanissa puut ja pensaat suojataan havusta, bambusta ja oljesta tehdyillä rakennelmilla, mutta mikä olisi niiden pohjoissuomalainen vastine?

Asukkaiden ei tule olla omassa ympäristössään kuluttajia vaan osallisia. Talvisesta kaupunkikuvasta huolehtiminen, kuten jäälyhtyjen ja lumirakennelmien tekeminen, on jokamiehen oikeus ja velvollisuus. Sitten matkailijatkin voisivat kävellä kirkonkylissä ja kaupungeissa ja katsella ihmisten talvea ja talven tapoja – niin kuin mekin kävelemme ja katselemme, kun matkailemme pienissä kylissä ulkomailla.

Kaikkiaan talvi voi antaa asukkaille miellyttäviä arkipäivän kokemuksia ja suunnittelijoille uutta inspiraatiota, kunhan vain suhtaudumme asioihin avoimesti.