Talveen ja lumiseen maisemaan sisältyy merkittävä osa Suomen matkailun mahdollisuuksista, mikä perustuu maantieteellisten tekijöiden takaamaan paksuun ja riittävän kauan säilyvään lumipeitteeseen ainakin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Kirjassaan Lumen ja suven maa Kai-Veikko Vuoristo ja Nina Vesterinen toteavatkin lumen ja jään olevan Suomen talvimatkailun mahdollisuuksien ytiminä.

Lumi ja jää eivät matkailussa vielä sellaisinaan takaa menestyviä matkailutuotteita. Itse asiassa ne ja ylipäätään kylmä talviaika ovat pikemminkin muodostaneet ongelmia ja esteitä matkailun kehittämiselle. Tässä suhteessa muutos on tapahtunut monin osin vasta viime vuosina, ja talven, lumen ja jään hyödyntämisessä on yhä edelleen käyttämättömiä mahdollisuuksia. Kuitenkin jo nyt talvi on Lappiin suuntautuvassa matkailussa taloudellisesti tuottavampi kuin perinteisen huippusesongin muodostanut kesä. Matkailijavirroista kaksi kolmasosaa liikkuu lumettomaan aikaan, mutta Lapin matkailutaloudesta se tuottaa vain yhden kolmasosan. Loput tuloista muodostuvat talviaikaan lumessa ja talvisessa luonnossa tapahtuvista aktiviteeteista. Nykyisin lumi ja jää ovatkin matkailun keskeisiä vetovoimatekijöitä. Ne mahdollistavat monipuolisten luonto- ja kulttuuriaktiviteettien ja elämysten tuotteistamisen sekä talven esteettisten tekijöiden hyödyntämisen ja jatkokehittelyn.

Vaikka talvesta on muodostunut parin viime vuosikymmenen aikana merkittävä matkailusesonki, luminen ympäristö ei ole matkailullisesti uusi asia. Ensimmäisiä organisoituja hiihtomatkoja Lappiin tehtiin jo 1920-luvulla ja toisen maailmansodan katkaisema kasvu jatkui varsin nopeasti 1960-luvun alkupuolella. Viimeaikainen kehitys poikkeaa kuitenkin määrältään, luonteeltaan ja tuotteiltaan aiemmasta matkailusta. Muutos perustuu monin osin kasvavaan kansainväliseen matkailukysyntään. Sen taustalla on yleinen matkailun globalisoituminen ja uudenlaisen matkailukysynnän syntyminen.

Edellä mainittua muutosta kuvataan matkailututkimuksessa usein siirtymisellä fordistisesta tuotannosta kohti jälkifordistista tuotantoa ja sen mukaista yksilöllistyvää ja uusia elämyksiä etsivää kuluttamista. Matkailussa tämä tarkoittaa siirtymistä massaturismista yksilölliseen matkailuun ja eri kuluttajaryhmiä tehokkaasti erotteleviin tuotteisiin. ”Vanhan” ja ”uuden” matkailutuotannon ero ei kuitenkaan ole kategorinen, vaan kyse on uudenlaisesta tavasta tuotteistaa matkailuympäristöjä esimerkiksi yhdistelemällä erilaisia luonto- ja kulttuuriympäristön elementtejä ja palveluja toisiinsa. Tästä ovat esimerkkinä viime vuosina syntyneet lumihotellit: lumi viittaa kulttuurisesti kylmään ja ehkä osin ankeaankin ympäristöön eli päinvastaisiin mielikuviin kuin hotelliyöpyminen.

”Uutta matkailua” ei tule ymmärtää itsenäisenä matkailun muotona. Se on pikemminkin matkailutuotantoon liittyvä laadullinen ja toimintakulttuurinen piirre ja suuntaus. Talvinen luonto eri elementteineen on sen kautta kytkettävissä osaksi kulttuuriympäristöjä ja paikallisuutta matkailun tuotteistamisessa.

Talven, lumen ja jään avulla voidaan yhdistää toisiinsa erillään pidettyjä luonnon ja kulttuurin matkailullisia vetovoimatekijöitä. Esimerkiksi erilaisissa talvitapahtumissa, kuten lumi- ja jääveistofestivaaleissa, yhdistetään monia eri tekijöitä. Lumesta ja jäästä on rakennettu myös hieman pitkäaikaisempia ja vuodesta toiseen toistuvia kohteita matkailun vetovoimatekijöiksi. Ne ovat samalla näyttämöitä matkailutapahtumille ja tilaisuuksille. Esimerkiksi Kemin Lumilinna edesauttaa alueen laajaa matkailukehitystä. Vastaava kohde on Ruotsin Lapin Jukkasjärvi, jonka lumihotelli teattereineen, talvisine rakenteineen ja tapahtumineen perustuu lumen, jään, talvisen maiseman ja paikallisuuden yhdistelyyn ja tehokkaaseen matkailutuotteistamiseen.

Lumesta ja jäästä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista rakentaa lukumäärällisesti kovin monia ”itsenäisiä” kohteita, vaan kehittämiskohteena ovat jo olemassa olevien matkailukeskusten ympäristöt. Tätä työtä on jo joissakin kohteissa, kuten Levillä, tehty. Lumen ja jään työstämisen avulla matkailukeskusten esteettistä ympäristöä on mahdollista parantaa ja muunnella vaihtuvien tarpeiden mukaan. Lisäksi nykytekniikat ehkä mahdollistaisivat lumen ja jään tuomisen uutena, joskin hetkellisenä, attraktiona myös kesäajan matkailuympäristöihin. On huomattava, että lumi- ja jääveistokset ja -rakenteet ovat itsessäänkin teoksia, mutta niillä on myös matkailullista arvoa ja matkailu tuo niille osaltaan yleisöä ja lisäarvoa.