Lapin läänissä on tuotettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joukko ulkoilmaesityksiä, joissa talvi on noussut päärooliin fantasian ja draaman näyttämönä. Olen tutkinut näitä esityksiä kartoittamalla lehtiartikkeleita sekä haastattelemalla toiminnassa keskeisesti mukana olleita henkilöitä. Aineistoista muotoutui kuva talvisen ympäristön näyttämöllisistä mahdollisuuksista. Talvi on luonut upeat puitteet kymmeniin esityksiin, mutta sen merkitys kokonaisuudelle on lavastusta tärkeämpi. Talvi tuo esityksiin koettavaksi kokonaisen pohjoisen kulttuurin, sen visuaaliset ja toiminnalliset piirteet, sekä siihen liittyvät tarinat ja uskomukset.

Tarkastelen talvea fantasian ja draaman näyttämönä lähinnä Lilja Kinnunen-Riipisen johtaman Talviteatterin tuotannon sekä Pyhätunturin ympäristössä esitettyjen talvitapahtumien kautta. Tapahtumien luojat ovat tehneet Lapissa pioneerityötä talven elementtien esille nostamisessa ulkoilmaesityksissä. Teosten narratiivinen taso liittyy usein juhlapyhien kansanperinteeseen. Myös uskonto sekä luonnonhenkiin liittyvät mytologiat ovat esitysten ehtymättömänä lähdemateriaalina. Tarinat syntyvät lisäksi ympäristöstä ja luonnonelementeistä: pimeys ja valo, kylmyys ja lumi luovat tarinoille paitsi kehykset, usein myös sisällön. Talviteatterissa etenkin metsä ja siihen kietoutuva suomalainen mytologia ovat uskonnollisten teemojen ohella keskeisellä sijalla. Teoksille on luonteenomaista perinteinen, suomalainen sadun tenho.

Yli kymmenen vuoden ajan Pyhätunturilla tuotetun Noitarumpu teoksen (vuodesta 2002 Tulirumpu) lähtökohtana on ollut alusta alkaen ainutlaatuinen jylhä ympäristö. Itse Pyhätunturi ja paikan tarinat ovat synnyttäneet teoksen idean. Paikkaa ei ole valittu erillisen muualla tuotetun esityksen kulissiksi, se on ollut ensin. Sama lähtökohta on löydettävissä Tunturin taidepajan talveen, lumeen ja jäähän perustuvasta Turjan taika esityksestä sekä muista alueella viimevuosina tuotetuista talvisista tapahtumista.

Paikkasidonnainen taide (site-specific) on ollut voimakkaasti läsnä ympäristötaiteen lisäksi erilaisissa happeningeissä sekä performansseissa 1960-luvulta lähtien. Ympäristö ja toteuttamispaikka ovat vaikuttaneet merkittävästi tutkimieni tapahtumien ilmaisuun ja muotoon. Paikkasidonnaisuuden aste vaihtelee luonnollisesti näiden talvisten esitysten moninaisessa kirjossa. Ainoatakaan niistä ei voida luokitella paikkaa hallitsevaksi teokseksi. Teokset ovat selkeästi paikalle ominaisia; niiden suunnittelussa on otettu huomioon esityksen sopivuus paikkaan. Osaa teoksista voidaan luonnehtia myös paikan määrittelemiksi, jolloin teoksen sen muoto, materiaali ja jopa syntyprosessi ottaa paikan huomioon. Teoksen syntyä edeltää monipuolinen paikkaan tutustuminen ja usein orientoituminen paikan historiaan, tarinoihin ja annettuihin merkityksiin.

Pyrkimys aitoon ja alkuperäiseen on nähtävissä Talviteatterin ja Pyhätunturin taidepajan teosten teemoissa ja toteutuksessa. Ennen kaikkea se näkyy esityspaikan ja ajankohdan valinnassa, talvisessa ympäristössä. Lilja Kinnunun-Riipinen muistelee Talviteatterin syntymisen lähtökohtia seuraavasti: "Tajusin, mitä merkitsee kylmän kauneus, mitä on lumi, mitä on se et on pitkään pimeä, miten se puhdistaa ja millä tavalla lavastaa tietyllä tavalla uudenlaisen näkökulman maailmankaikkeuteen. Se on nimenomaan lavastus tää valtava pimeys, tää lumen määrä".

Talviteatterin pitkäaikaisen visualistin mukaan haastavinta ovat juuri luonnon asettamat vaatimukset: Kun lunta on monta metriä ja on kova pakkanen, vaatii se "karua mieltä uppuroida siellä ja tehdä niitä reittejä". Kaikkein eniten esitykset ovatkin luonnosta riippuvaisia, esimerkiksi tykkilumi ei koskaan voi korvata sitä viimeistelyä, jonka pakkanen ja kuura tekevät. Luonto järjestää aina jännittäviä ja upeita yllätyksiä.

Talvitapahtumien tarjoama kulttuurimatkailutuote pyrkii lähtökohdiltaan ja teemoiltaan tarjoamaan autenttisuutta, joka on keskeinen turismiin ja turistitypologioihin liittyvä ilmiö. Kyse on turistille luonteenomaisesta autenttisuuden ja alkuperäisyyden kaipuusta ja tämän kaipuun toteuttamisesta lavastetussa muodossa. Turismin on nähty liittyvän modernin länsimaisen ihmisen elämäntapaan ja moderniin yhteiskuntakehitykseen. Moderni ihminen on menettänyt kosketuksen autenttisuuteen ja aitoon. Vaikka tapahtumat tarjoavatkin autenttisuutta turisteille lavastettuna, on osassa tapahtumissa intentiona myös yleisön, paikallisen yhteisön, tai ainakin tapahtumien toteuttamiseen osallistuneiden henkilöiden aktivointi. Kysymys autenttisuudesta on läsnä myös kiinteärajaisen taideobjektin muuttumisessa tilalliseksi ja ajalliseksi, katsojan tulkinnan kautta täydentyväksi spektaakkeliksi, joiksi tutkimuskohteitani voi myös luokitella.

Esitysten muodon analyysiin olen soveltanut ajatusta turismista modernina rituaalina. Esitysten rituaalinen siirtymäriitti voidaan kuvata kolmeosaisella rakenteella. Ensimmäinen osa on irtautuminen, joka tapahtuu vaeltamalla suunniteltua reittiä pitkin, virittäytyen talvisen luonnon suuruuden kokemiseen sekä sadun ja mytologian maailmaan. Toisessa osassa, liminaalisessa rajatilassa, jossa maailma kääntyy nurin eivätkä tavallisen elämän sosiaaliset säännöt ja suhteet päde tilapäisesti, tapahtuu esitys. Se on usein draaman kohokohta sekä tapahtuman näyttämöllisin osuus. Kolmannessa osassa, liittymisessä, poistutaan usein eri reittiä paikalta ja laskeudutaan sivilisaation ja arjen maailmaan. Yleisö ei vaikuta aktiivisesti tapahtumien kulkuun, vaan sitä osallistutetaan talvisen vaelluksen kautta kokemaan teosta moniaistisesti. Yleisö toimii tärkeänä esitysten elementtinä, osana tapahtumaa. Keskeisimpään rooliin esityksissä nousevat kuitenkin pakkanen ja lumi, talvinen ympäristö ja itse luonto fantasian tai draaman lähinnä korostaessa niitä.

Talvisia ulkoilmaesityksiä ovat tuottaneet useat muutkin tahot kuin Talviteatteri tai Pyhätunturin Taidepaja. Vaikka uudet, kehitteillä olevat talvitapahtumat eivät tarvo Lapissa neitseellistä hankea, on jokainen uusi hanke kuitenkin toivottavasti tahollaan myös auraamassa uusia uria talvitaidemaastoomme. Toiminta upeissa talvisissa puitteissa tarjoaa itsessään rikkaan lähtökohdan erilaisten esitysten toteuttamiselle niin muodon kuin sisällönkin suhteen. Monet tarkastelun kohteena olleet pioneeriesitykset kestävätkin edelleen katsetta juuri herkän ympäristösuhteensa vuoksi.