Suomalaisessa taiteessa elää kaksi toisilleen vastakkaista talvea. Toisaalta talvi on kuoleman metafora ja toisaalta hohtavat keväthanget ovat kansallisromantikkojen löytämiä identiteettisymboleja. Hugo Simbergin Halla ja monet Eino Leinon runoista ovat koskettavia talven ja kuoleman kuvauksia. Kun hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin, ja kun Halla harmaja emäntä pitelee pahoin poikiaan, kasvaa siitä rampoja, raakoja ja kitukasvuisia lapsia. Leinon runojen hiihtäjä on puolestaan hiljainen ja murheellinen. Hän hiihtää yksin tai kuolema kupeellaan, ja vain kevään aavistus tuo talvirunoihin valoisia sävyjä.

Kokivatko tunnetut pohjoissuomalaiset taidemaalarit Einari Junttila (1901 – 1975), Reidar Särestöniemi (1925 – 1981) ja Kalervo Palsa (1947 – 1987) talven synkäksi vai onnelliseksi vuodenajaksi? Mitä merkityksiä talvi, lumi ja jää edustavat heidän teoksissaan?

Einari Junttilan talvimaisematuotanto on mittava. Pienikokoisissa akvarelleissaan hän on kuvannut erilaisia lumisateita, tuiskuja ja pyryjä sekä arkista ympäristöä, kuten lumenluontia tai poropulkkia. Talvisodassa maalatut maisemat ja tapahtumat, kuten nuotiotulet tai tuhoutuneet rakennukset, ovat oma kokonaisuutensa. Sodan jälkeen Junttilan talvimaisemat muuttuivat keväthangiksi, tykkylumen peittämiksi puiksi ja lumisiksi tuntureiksi. Nämä aiheet liittyivät hiihtoturismiin, maalausten myyntimahdollisuuksiin ja talven yleiseen estetisoitumiseen. Lappilaiselle maisemalle oli käyttöä uutena kansallissymbolina, kun Karjalan metsät oli menetetty sodassa Neuvostoliitolle.

Junttilan nuoruuden lumituiskuille ja myöhemmille tykkylumikuville on yhteistä sopusointu talven kanssa. Junttila on tarkkaillut talvea ja kuvannut sitä liittämättä kylmään ja lumeen esimerkiksi kuoleman metaforaa. Elsa Montellin raanut ovat samalla tavalla talven kanssa sopuisia teoksia. Pyry, Riekonpyytäjä, Kaamos, Karhun talviuni, Arktinen horisontti tai Sininen hetki ovat hänen talvisia raanujaan. Niiden värit ja sommittelu kuvaavat talviympäristön erilaisia hetkiä.

Toisin kuin Junttila ja Montell monet kuvataitelijat ovat vihanneet talvea. Reidar Särestöniemi koki nuorena talviahdistuksia, joita seurasi keväisin ja kesäisin riemu ja työvimma. Brita Polttila kertoo kirjassaan Reidar taiteilijan päättäneen vallata talven maalaamalla syystalvea, harmaita varvikkoja ja tummanvioletteja värejä. Reidar hieroi sovintoa sekä pimeyden että kuoleman kanssa. Lopulta syystalven suru ja ahdistus vaihtuivat ystävyyteen talven kanssa.

Yksi syy taidemaalarien talvivihaan on syyshämärä, jossa luonnonvalo ei riitä maalausten värien hehkuttamiseen. Esimerkiksi Liisa Rautiainen on asunut vuosien ajan marraskuut Etelä-Ranskassa. Myös Reidar Särestöniemi pakeni talvea ulkomaille. Usein matkat kestivät kuitenkin vain muutaman kuukauden, ja Särestöniemen tuotannossa on monia talviaiheita, kuten riite jäätyvässä joessa tai keväästä kertovat kirsisääsket. Tunnettuja ja rakastettuja talvikuvia ovat myös Huurrekoivikko-teokset.

Vaikka luontokokemukset eivät ole Kalervo Palsan taiteen keskeisin teema, myös Palsa samaistuu luontoon ja kuvaa itseään luonnon keskellä. Palsa käyttää talvea ja lunta kertovina elementteinä. Joissakin teoksissa on kinoksiin peittyneitä lämpöpattereita ja toisissa huoneen sisällä on talvi mutta ulkona kesä. Nämä teokset kuvaavat Palsan kylmää vajaa, jossa hän asui ja työskenteli. Lisäksi lumi ja jää kuvaavat ahdinkoa ja ahdistusta, sisäistä kylmyyttä tai kylmää henkistä ilmapiiriä. Teosten tunnelataus ei ole kuitenkaan kurjisteleva. Varsinkin Paluu-maalauksissa ja -sarjakuvissa, joissa mies hiihtää huoneessa lumisateessa, tunnelma on rauhallinen ja jopa juhlava. Kittilään palaava Palsa rakentaa töissään tarinaa suuresta taiteilijasta, jonka ainoa vaihtoehto ja taiteen lähde on pohjoisessa asuminen ja eläminen. Palsan hiihtäjä on Eino Leinon hiihtäjän sukulainen.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul`ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Eino Leino: Hiihtäjän hyräily

Junttilan, Särestöniemen ja Palsan talvisuhde ei ole yhtenäinen, mutta ei niin vastakkainenkaan kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Keskeistä on talven vivahteiden tarkkailu ja tasapainoisen talvisuhteen rakentuminen joko arkitöiden tai maalaamisen avulla. Kun talvi on väline yksinäisyyden ja kuoleman käsittelyyn, vaikuttaa siihen liittyvän myös talven (ja kuoleman) kanssa sinuiksi tuleminen – jonkinlainen talven kunnioittaminen.

Tultaessa 2000-luvulle useat pohjoissuomalaiset taidemaalarit käsittelevät edelleen talvea aiheenaan. Pekka Kyrö maalaa lumituiskuja ja Helena Junttilan tussipiirrokset sijoittuvat valkoisiin maisemiin. Tuula Turkki on käyttänyt puolestaan valkoista muovinarua, peltiä ja huovutettua villaa kuvatakseen pakkasta, kuuraa, jäätä ja lunta. Hänen teoksiinsa on liittynyt lappilaiseen elämysteollisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä kysymyksenä, mihin monitasoiset ja keholliset talvikokemukset unohtuvat talven markkinoinnissa.